RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 talousarvion menoarvion muutos / sivistyslautakunta
Sivla 27.09.2023 § 61
324/02.02.00/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Tommi Aalto
Sivistyslautakunnan vuoden 2023 budjetti on koottu tiedoilla, jotka olivat käytettävissä syksyllä 2022. Talousarviovuoden 2023 kuluessa on varmistunut, että vuoden aikana on tapahtunut ennalta odottamattomia muutoksia, jotka rasittavat talousarvion toteumaa.
Toimialueen menojen arvioidaan ylittyvän yhteensä 435 000 eurolla. Summa koostuu erittäin suurelta osin palkkakustannuksista. Lisäksi summassa on kuluja palveluiden ostoista sekä koneiden ja laitteiden vuokrista.
Palkkakulujen kasvu on erityisesti valtakunnallisten linjausten seurauksena ollut erittäin nopeaa ja merkittävän suurta. Tätä ei ole pystytty kuntakentällä riittävällä tavalla ennakoimaan. Toimialueella ei ole tehty rekrytointeja, joita ei olisi käsitelty asianomaisessa toimielimessä.
Palveluiden ostoista koostuvat kulut uhkaavat ylittyä kahden merkittävän tekijän vaikutuksesta. ICT-palveluihin liittyvät kulut ovat toteutumassa suurimmalta osin lisenssimaksujen kohonneen tason vuoksi 25 000 euroa suunniteltua suurempina. Samoin matkustus- ja kuljetuspalveluiden toteutuvat kulut ylittyvät lisääntyneiden koulukyytitarpeiden vuoksi 25 000 eurolla.
Koneiden ja laitteiden vuokrakulut toteutuvat 45 000 euroa suunniteltua suurempina kohonneen hintatason sekä laitekannan kasvun takia.
Tuloennusteen alituksen ja menoarvion ylityksen kokonaisvaikutus sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan on siis -435 000 euroa, jolloin uusi toimintakate on -15 013 610 euroa.
Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja Tommi Aalto, puh. 044 432 5291
Esittelijä Sivistysjohtaja
Esityslistan liitteenä Tuloslaskelma sivistyslautakunnan tilanteesta 31.8.2023.
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää määrärahamuutokset sivistyslautakunnan alaisen toiminnan talousarvioon 2023 seuraavasti:
Toimintakulut
Kasvatus- ja kouluspalvelut | euroa |
Henkilöstökulut | +290 000 |
Palvelujen ostot | +50 000 |
Koneiden ja laitteiden vuokrat | +45 000 |
|
|
Kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut |
|
Henkilöstökulut | +50 000 |
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus, valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |