Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 46


Liite 7 Harjavallan Perussuomalaiset ry valtuustoaloite

 

Harjavallan Perussuomalaiset ry:n valtuustoaloite kaupungin alueiden ja kiinteistöjen käytöstä

 

Valtuusto 18.09.2023 § 46  

322/10.03.01.06/2023  

 

 

"Harjavallan Perussuomalaiset esittää valtuustoaloitteena seuraavaa:

 

A)     Koivurannan virkistysalueen myynnin myötä, tulee Harjavallan kaupungin esittää omistamiltaan alueilta tahi vuokraamalla sellaista, tarjota korvaavaa paikkaa Harjavallan jokiranta-alueelta, toivottavammin aurinkoisemmalta pohjoisrannalta. Myös markkinoinnin tulee siten olla parempaa kuin Koivurannan osalta.

B)     Edelliseen viitaten, Hopearannan vanhainkodin poistuessa mitä todennäköisemmin käytöstä, tulee kaupungin harkita suunnitelmaa sen muokkaamiseksi kuntalaisten sekä yhdistysten ym. virkistyskäyttöön. Mukaan lukien mahdollinen vierasvenelaituri.

C)     Esitämme, että vastuussa olevat lautakunnat, sekä kaupunginhallitus ottavat tarkasteltavakseen edellä mainitut vaihtoehdot, sekä tekevät kustannuslaskennat ym. käyttöarviot.

 

Valtuustoaloitteen allekirjoittaa Harjavallan Perussuomalaisten valtuustoryhmä:

 

Markus Mäkinen

 

Pasi Turkki

 

Rony Weckström"

 

  

 

Päätös Hallintosäännön ja kuntalain perusteella aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi