RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut esille tulevat asiat
Nuorisovaltuuston jäsen Konsta Valtonen toi esille Nuorisovaltuuston huolen Koulukeskuksen piha-alueen talvikunnossapidosta.
Tekninen johtaja Petri Katajisto vastasi, että Koulukeskuksen piha-alueen talvikunnossapitoa tulee parantaa.
Lisäksi Nuorisovaltuusto esittää, että Yläkoulun piha-alueelle lisättäisiin pöytäryhmiä esim. työskentelyä varten.
Teknisen lautakunnan jäsen Markus Mäkinen esitti, että Koulukeskushankkeessa tulee huomioida myös piha-alueiden hulevesien hallinta.
Tekninen johtaja Petri Katajisto vastasi, että asia on mukana uuden koulukeskushankkeen suunnittelussa
Teknisen lautakunnan jäsen Liisa Luomanen tiedusteli mahdollisuutta saada katos Ratapiha-alueelle ja miksi erityisesti Pohjoispuolen talonumerointi on puutteellista.
Tekninen johtaja Petri Katajisto vastasi, että Ratapiha-alueen suunnitelmat sisältävät puuttuvan asiakaslaiturikatoksen.
Puutteellisesta talonumeroinnista tekninen johtaja käy keskustelua rakennusvalvonnan kanssa siitä, miten tilannetta voidaan parantaa.
Tekninen johtaja Petri Katajisto ilmoitti, että Harjavallan Kaupunki osallistuu Vantaan koulusurman suruliputukseen 3.4.2024.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |