RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Turvallisemman tilan periaatteet |
Turvallisemman tilan periaatteet
KH 11.03.2024 § 41
93/00.01.01.03/2024
Valmistelija Kaupunginjohtaja Hannu Kuusela
Turvallisemman tilan periaatteilla Harjavallan kaupunki haluaa osoittaa, miten käytännön toimilla edistämme yhdenvertaisuustavoitteita. Sanavalinta "turvallisempi" sanan "turvallinen" sijasta viittaa siihen, ettei täysin turvallista tilaa pystytä koskaan luomaan ja lupaamaan. Turvallisemman tilan periaatteiden luominen on hyvän esimerkin mukaista toimintaa.
Turvallisempi tila on toimintatapa, jota noudatamme kaikessa toiminnassamme ja tapahtumissamme. Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen. Jokaisella on oikeus turvalliseen työpaikkaan tai osallistumiseen tapahtumassa, jossa voi olla oma itsensä ja kokea olevansa kunnioitettu täysin omana itsenään.
Turvallisemman tilan periaatteita pitää miettiä jokaisessa työpaikassa tasaisin väliajoin. Kun kaikki sitoutuvat niihin, luodaan avoimempaa ja kunnioittavampaa ilmapiiriä. Turvallisemman tilan periaatteet eivät vaadi mitään virallista sertifikaattia. Sellaista ei nimittäin ole olemassa. Jokainen taho voi itse luoda sellaiset. Harjavallan kaupungin yksiköihin ja kaupungin järjestämin tapahtumiin nimetään häirintäyhteyshenkilö, johon voi olla yhteydessä turvattomuutta kokiessaan. Häirintäyhdyshenkilö voi harkintansa mukaan viedä asian työsuojeluorganisaation käsittelyyn. Turvallisemman tilan periaatteet osaltaan konkretisoivat Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan toimintamalliin (kaupunginhallitus 27.8.2007/227 §) sekä Eettisiin periaatteisiin (kaupunginhallitus 27.3.2023/79 §) liittyviä tavoitteita.
Harjavallan kaupungin Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönottoa on valmisteltu esihenkilötapaamisissa ja työyksiköiden kokouksissa. Hyvinvointikoordinaattori on tiivistänyt näiden keskusteluiden perusteella liitteenä olevan asiakirjan, jonka visuaalisesta, brändin mukaisesta ulkoasusta vastaa markkinointi- ja viestintäsuunnittelija.
Toimivalta: Hallintosääntö 2 § ja 24 § kohta 1.
Lisätietojen antaja Kaupunginjohtaja Hannu Kuusela, puh. 044 432 5201
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Esityslistan liitteenä Turvallisemman tilan periaatteet
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat Turvallisemman tilan periaatteet.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Toimielimet, palvelualueet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |