Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 24


 

Harjavallan kaupungin kaavoituskatsaus

 

Kaula 20.12.2023 § 66 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Jari Prehti

 

Kunnan on laadittava vuosittain kaavoituskatsaus vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §).

 

Kaavoituskatsauksessa selostetaan kaavoitustilanne sekä vireillä olevat kaavahankkeet. Vuonna 2024 vireille tulevat kaavahankkeet ja lähivuosina kaavoitettavaksi tarkoitetut alueet esitetään kaavoituskatsauksessa. Kaavahankkeesta tiedottaminen kaavoituskatsauksessa korvaa asemakaavan vireille tulosta tarvittavan erillisen tiedottamisen.

 

Kaavoituskatsauksen hyväksymistä koskeva kuulutus julkaistaan Sydän-Satakunta -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla internet-sivuilla. Katsaus on saatavissa teknisten palvelujen yhdyskuntasuunnittelusta ja siihen voi tutustua ilmoitustaululla olevan kuulutuksen linkistä.

 

Katsaus toimitetaan tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja

ympäristökeskukselle sekä Satakuntaliitolle.

 

Esityslistan liitteenä: Kaavoituskatsaus 2024.

 

Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377

 

Esittelijä Jari Prehti

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityksen lautakunta päättää
1. osaltaan hyväksyä kaavoituskatsauksen 2024 ohjeellisena sekä
2. esittää kaavoituskatsauksen 2024 kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi ohjeellisena

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin

 

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

 

 ---

 

 

KH 19.02.2024 § 24  

408/10.02.02/2023  

 

Kaavoituskatsauksen hyväksymistä koskeva kuulutus julkaistaan Sydän-Satakunta -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla internet-sivuilla. Katsaus on saatavissa teknisten palvelujen yhdyskuntasuunnittelun toimistosta ja siihen voi tutustua ilmoitustaululla olevan kuulutuksen linkistä.

 

Mahdollisen uuden paloaseman sijainti on selvitysten edetessä tarkentunut niin, että lautakuntakäsittelyssä 20.12.2023 olleista kahdesta vaihtoehdosta on jäljellä enää Teollisuuskadun varrella oleva vaihtoehto, joten Sievarinkadun vaihtoehto jätetään pois kaavoitusohjelmasta.

 

Kaupunki on hankkinut Torttilan eritasoliittymän ympäristöstä raakamaata ja neuvotellut uusista maakaupoista, joiden johdosta kaavoitusohjelmaan esitetään lisättäväksi uuden Sievarinkadun jatkeen varrelle laajaa yritystoiminnan korttelialuetta.

 

Katsaus toimitetaan tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja

ympäristökeskukselle sekä Satakuntaliitolle.

 

Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Esityslistan liitteenä Kaavoituskatsaus 2024

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen 2024 ohjeellisena noudatettavaksi.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Täytäntöönpano Valtuusto