RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjoisrannan päiväkodin lämmitysmuodon vaihto, suunnitelmien hyväksyminen
Tekla 13.02.2024 § 8
225/02.08.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Petri Katajisto:
Harjavallan kaupunki omistaa osoitteessa Kaanaankatu 4 rakennuksen, joka tunnetaan Pohjoisrannan päiväkotina.
Kiinteistöön ei kannata rakentaa maalämpöjärjestelmää, koska ei ole tiedossa kuinka kauan rakennusta aiotaan käyttää päiväkotina.
Kaupunki on kuitenkin sitoutunut Hinku-kunnaksi ja liittynyt vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen, jonka perusteella kunnan tulee luopua öljylämmityksestä vuoteen 2025 mennessä.
Syke:n (Suomen ympäristökeskus) ja suunnitelijoiden kesken todettiin järkevimmäksi vaihtoehdoksi vesi-ilmalämpöpumppuratkaisu ja varaenergian lähteeksi sähkö.
Öljylämmitystä ei saa jättää edes varajärjestelmäksi, jotta määräykset täyttyvät ja energiaremonttiin voidaan hakea tukea.
Suunnittelijana kohteessa on toiminut Rejlers Rakentaminen Oy.
Suunnitelmia esitellään tarvittaessa tarkemmin kokouksessa.
Lisätietojen antaja tekninen johtaja Petri Katajisto, p. 044 432 5358
Esittelijä tekninen johtaja
Esityslistan liitteenä
Oheismateriaalina
Päätösehdotus tekninen lautakunta päättää
1. hyväksyä Rejlers Finland Oy:n laatimat alustavat suunnitelmat Pohjoisrannan päiväkotiin
2. valtuuttaa teknisen johtaja hyväksymään valmiit lämmitysmuodon vaihtosuunnitelmat Pohjoisrannan päiväkotiin
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Rejlers Rakentaminen Oy, tilapalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |