RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Harjavallan kaupungin markkinointisuunnitelman toimenpideliite
KH 29.01.2024 § 15
40/07.00.01/2024
Harjavallan kaupunginhallitus hyväksyi päivitetyn markkinointisuunnitelman kokouksessaan 16.1.2023. Samassa yhteydessä otettiin uutena elementtinä käyttöön vuosittainen toimenpideliite, jonka markkinointi- ja viestintäryhmä valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi talousarviokirjan ohjauksen mukaisesti.
Markkinointi- ja viestintätyöryhmä on valmistellut vuoden 2024 toimenpideliitteen pitkälti vuosikellon tapahtumien kautta. Tuoreen tulevaisuustutkimuksen mukaan jatkossa kuntien veto- ja pitovoimaa edistää parhaiten kunnan kyky järjestää ihmisten välisiä vuorovaikutustilanteita. Tästä syystä toimenpideliitteeseen on kirjattu paljon tapahtumia. Toki näiden lisäksi toteutetaan myös monia muita kohtaamisia.
Koska kuluvan vuoden aikana otetaan Yhteisötalo käyttöön, esitetään vuoden teemaksi Yhdessä vahva Harjavalta. Viime vuoden kuluessa syntynyttä Tangokuningaskunta -teemaa jatketaan kesään saakka.
Lisätietojen antaja Kaupunginjohtaja Hannu Kuusela, puh. 044 432 5201
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Esityslistan liitteenä Harjavallan kaupungin markkinoinnin ja viestinnän toimenpideliite 2024
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan markkinoinnin ja viestinnän toimenpideliitteen vuodelle 2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Anne Paavilainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.17.
Täytäntöönpano Toimialueet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |