Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 6


Liite 4 Tuloslaskelmat_112023

 

Talousarvion toteuma 30.11.2023

 

KH 15.01.2024 § 6  

150/02.02.02/2023  

Marraskuun toteumaraporteilla on huomioitu kaikki olennaiset tulo- ja menotapahtumat 30.11.2023 asti. Osa tilikauden tuotoista kertyy neljännesvuosittain tai muutoin sopimuksien mukaisesti, esimerkiksi vasta kalenterivuoden lopulla. Tasaisella kertymällä laskettuna marraskuun lopussa tuottoja ja kuluja tulisi olla toteutunut 92 prosenttia. Suluissa vastaavat toteumaprosentit vuodelta 2022.

 Marraskuun kumulatiiviset toimintatuotot ovat 10,8 miljoonaa euroa, toteuma 87 % (79 %) ja toimintakulut ovat 28,1 miljoonaa euroa, toteuma 92 % (89 %). Toimintakate oli -17,3 miljoonaa euroa.

 Verotulot ja valtionosuudet ovat kirjanpidossa marraskuussa maksettujen tilitysten mukaisina. Verotuloja on marraskuun loppuun mennessä tilitetty 21,8 miljoonaa euroa, mikä on 91 % arvioidusta kertymästä (93 %). Verotuloista 12,6 miljoonaa euroa on kunnallisverotilityksiä, 6,7 miljoonaa euroa yhteisöveroa ja 2,6 miljoonaa euroa kiinteistöveroa.

Valtionosuuksien kertymä on negatiivinen -1,1 miljoonaa euroa, mikä on 87 % arvioidusta (92 %).

Tammi-marraskuun vuosikate oli 3 313 000 euroa. Tilikauden tulos poistojen ja satunnaisten tuottojen jälkeen on 1 048 000 euroa.

Investointien toteuma oli marraskuun lopussa 5,2 miljoonaa euroa, toteumaprosentti oli 67 prosenttia.

Lainaa marraskuun lopussa oli yhteensä 19,1 miljoonaa euroa. Tästä 15,6 miljoonaa euroa oli pitkäaikaista lainaa ja 3,5 miljoonaa euroa lyhytaikaista kassalainaa. Pitkäaikaiset lainat asukasta kohden olivat 2322 euroa.

Lisätietojen antaja Talousjohtaja Johanna Kemell, puh. 044 432 5203

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Esityslistan liitteenä Tuloslaskelmat 30.11.2023.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi talousarvion toteuman 30.11.2023.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.