Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 6


 

Maksuvapauden myöntäminen tilavuokrasta

 

Sivla 23.01.2024 § 6  

5/02.09.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

LP-Vampula Huittinen hakee määräaikaista maksuvapautusta Harjavallan liikunta- ja uimahallin tilavuokrasta kaksivuotisen hankkeen arvioidulle toiminta-ajalle 1.12.2023-30.12.2025. Salivuorojen arvoitu kokonaismäärä kuukaudessa on kuusi tuntia.

 

LP-Vampula Huittinen on suunnitellut aloittavansa Liigalentopallokouluprojektin, missä Huittisiin saavutettua pääsarjatason potentiaalia pyritään hyödyntämään laajemmin. Kohderyhmäksi ovat muodostuneet 6-9 -vuotiaat lapset 2-tien varrella sijaitsevissa kaupungeissa Harjavalta, Huittinen, Kokemäki ja Pori.

 

Lasten liigalentopallokoulu järjestetään kerran viikossa. Näistä yksi harjoituskerta on osana liigajoukkueen harjoituksia. Kolme muuta harjoituskertaa toteutetaan yhdessä paikkakunnan omien seurojen kanssa. Lentopallokoulua vetävät paikalliset toimijat.

 

LP-Vampulan Huittisten liigalentopallokoulun tarkoituksena on, että mestaruusliigajoukkue osallistuu lentopallokoulun valmennukseen paikkakunnalla kerran kuussa. Tällöin liigajoukkue pitää avoimet omat harjoituksensa lapsille suunnatun lentopallokoulun jälkeen. Harjoituksia ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita seuraamaan. Liigajoukkueen kahden tunnin mittaisten harjoitusten on suunniteltu toteutuvan kerran kuukaudessa jokaisella paikkakunnalla.

 

Projektin odotetaan edesauttavan lentopalloharrastuksen elpymistä Harjavallassa ja tuovan lapsia terveellisen ja kehittävän harrastuksen piiriin.

Harjavallan kaupungin hallintosäännön 26 § mukaan sivistyslautakunta päättää tehtäväalueellaan taksat ja maksut sekä päättää toimialallaan helpotuksen tai vapautuksen myöntämisestä julkisoikeudellisen maksun tai saatavan suorittamisesta.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja Tommi Aalto, puh. 044 432 5259

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tommi Aalto

 

Muutettu päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että maksuvapautusta ei myönnetä perustuen kaikkien tiloja vuokraavien tahojen tasavertaiseen kohteluun.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin

 

 

Täytäntöönpano LP-Vampula Huittinen, tilapalvelut, laskuttaja