Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 251


 

Valtuuston 11.12.2023 pidetyn kokouksen päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

KH 18.12.2023 § 251  

85/00.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Olli Luoma

 

Valtuuston 11.12.2023 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidettiin yleisesti nähtävänä 14.12.2023. Pöytäkirja esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Kuntalain 96 §:

 

"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. "

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston 11.12.2023 pidetyn kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoin ole lainvastaisia sekä päättää hyväksyä päätökset täytäntöön pantaviksi, mikäli seuraavassa pykäläkohtaisessa käsittelyssä ei muuta päätetä, seuraavasti:

 

 

 

Asia

Otsikko

71/00.03.01/2022

58

Sidonnaisuusilmoitukset

Ei täytäntöönpanotoimenpiteitä

248/02.02.00/2023

59

Vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelma

Hyväksytty talousarvio tiedoksi: tulosalueet, tytäryhteisöt, osak­kuus­yh­teisöt, kuntayhtymät

Muilta osin täytäntöönpanosta huolehtii talousjohtaja

398/02.02.00/2023

60

Avaavan taseen muutokset 2023

kirjanpito

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.