Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 249


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KH 18.12.2023 § 249  

    

 

 

Kuntalain 103 §:n 2 momentin mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Hallintosäännön 117 §:n 3 momentin mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Petri Katajisto ja kaupungingeodeetti Jari Prehti esittelivät kaupunginhallitukselle ennen varsinaisten asiapykälien käsittelyä (250-262§:t) ajankohtaisia ja valmistelussa olevia asioita.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Maarit Rajala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.35 ja saapui kokoukseen 15.44.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti käsiteltäväkseen lisälista-asian 262 § (Harjavallan uimahallin rakennusurakan virheet).