Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 241


Liite 1 Valitus hallinto-oikeudelle

 

Aluevalitus Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen antamaan päätökseen 6.11.2023/291 §

 

KH 27.11.2023 § 241  

329/10.03.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Olli Luoma

 

Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan viranhaltijapäätös 14.9.2023/18 §

"Harjavallan kaupungilta vuokratun palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanominen

 

Ikääntyneiden palveluiden toimialueen vs. toimialuejohtaja on päätöksellään 39/2023 päättänyt, että Hopearannan palvelukodin (Aamunkajon) toiminta henkilöstöineen siirtyy kokonaisuudessaan Attendo Oy:ltä vuokrattavaan kiinteistöön, jossa on aiemmin toiminut hoivakoti Keinula, ja erikseen todennut, että muu tiloissa työskentelevä Satakunnan hyvinvointialueen henkilöstö siirtyy edellä kerrotusti toisiin toimitiloihin.

 

Aluehallitus on päättänyt 11.9.2023/231 § valtuuttaa teknisen johtajan vuokraamaan em. toiminnan käyttöön Attendo Oy:ltä vuokrattavaan kiinteistöön, jossa on aiemmin toiminut hoivakoti Keinula.

 

Päätös:

Osana ikääntyneiden palveluiden toimialueen vs. toimialuejohtajan päätöksen 39/2023 toimeenpanoa päätän irtisanoa palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen päättymään voimassa olevan, Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä siirtyneen vuokrasopimuksen "Harjavallan kaupungin kiinteistöistä Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kessote (21.12.2020)" mukaisellä 12 kuukauden irtisanomisajalla päättymään 30.9.2024:

 

Kari-Matti Haapala

Tekninen johtaja"

 

Harjavallan kaupunginhallituksen oikaisuvaatimus 16.10.2023/207 §

 

"Oikaisuvaatimus Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan 14.9.2023 tekemään päätökseen palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomisesta

 

Oikaisuvaatimuksen kohde:

Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan Kari-Matti Haapalan 14.9.2023 tekemä viranhaltijapäätös, jolla hän on irtisanonut Harjavallan kaupungin ja Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kessote) välisen 21.12.2020 allekirjoitetun vuokrasopimuksen, jonka kohteena ovat olleet Vanhainkoti Hopearanta (71979) sekä Vanhainkoti Hopearanta, Maalaamo (0).

 

Taustaa: 

Harjavallan kaupunki vuokranantajana ja Keski-Satakunnan Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kessote) vuokralaisena ovat tehneet 21.12.2020 vuokrasopimuksen Vanhainkoti Hopearanta ja Vanhainkoti Hopearanta, Maalaamo-kiinteistöistä 1.1.2021 alkaen.  Vuokrasopimus on ollut toistaiseksi voimassa oleva ja sen irtisanomisaika on 12 kuukautta.

 

 Satakunnan hyvinvointialueen tekninen johtaja Kari-Matti Haapala on 14.9.2023 tekemällään viranhaltijapäätöksellä irtisanonut kyseisen vuokrasopimuksen päättymään 12 kuukauden irtisanomisajalla 30.9.2024. Harjavallan kaupunki ei ole saanut asianmukaisesti päätöstä tiedokseen ennen kuin 5.10.2023, josta on alkanut 14 vuorokauden oikaisuvaatimuksen määräaika. Tämä oikaisuvaatimus on siten tehty määräajassa.

 

 Perustelut:

 Kyseinen päätös on kumottava, koska se on Sote-uudistuksen voimaanpanolain (616/2021) 22 pykälän vastainen. Kyseinen pykälä on hyvinvointialueita sitova ja sen tarkoitus on turvata kuntien ja kuntayhtymien asema muuttuneessa tilassa. Vuokralaisella ei ole lain perusteella oikeutta yksipuolisesti irtisanoa sopimusta.

 

 Pykälän sanamuoto on selkeä eikä sitä voi tulkita väärin:

 

 22 §

Kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitilat

Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät hyvinvointialueen hallintaan 1 päivänä tammikuuta 2023.

Hyvinvointialue ja kunta tekevät toimitilojen hallinnasta vuokrasopimuksen siten, että se on voimassa ainakin 31 päivään joulukuuta 2025 asti. Hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella ilmoittamalla siitä kunnalle viimeistään 12 kuukautta ennen vuokrasopimuksen voimassaoloajan päättymistä.

Edellä 2 momentissa tarkoitetussa vuokrasopimuksessa sovitun vuokran on katettava vuokrasopimuksen kohteena olevaan toimitilaan liittyvät kohtuulliset pääoma- ja ylläpitokustannukset. Tarkempia säännöksiä vuokran määräytymisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Hyvinvointialue ja kunta voivat sopia 1 momentissa tarkoitettujen toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin kuin tässä pykälässä säädetään.

Kuten säädöskohdasta ilmenee, siitä voidaan poiketa ainoastaan hyvinvointialueen ja kunnan keskinäisellä sopimuksella. Hyvinvointialue ei voi tehdä yksipuolista irtisanomista, joka pykälän vastaisena on mitätön ja sellaisena kumottava.

 

Asiaa selventää vielä perustelut, jotka todetaan hallituksen esityksessä (HE 241/2020, kohta 4.2.1.6.5), jossa todetaan mm seuraavaa:

"Omaisuusjärjestelyjen vaikutukset kuntiin siirtymäaikana ja sen jälkeen:

Hyvinvointialueen ja kunnan välillä solmittaisiin kunnan omistamien, sosiaali- ja terveystoimeen tai pelastustoimen käytössä olevien toimitilojen hallinnasta vuokrasopimus siten, että se olisi voimassa vähintään 31.12.2025 asti. "

Myöhemmin perusteluissa tarkennetaan asiaa vielä ns. vapaaehtoisten kuntayhtymien osalta seuraavasti:

HE 241/2020 vp kohta 4.2.1.6.4: Vaikutukset kuntayhtymiin sekä kuntakonsernien rakenteisiin ja toimintaan:

Uudistus vaikuttaisi myös muiden kuntayhtymien kuin sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien toimintaan, sillä myös vapaaehtoisten sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien varsinainen toiminta siirtyisi hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Näihin kuntayhtymiin lukeutuvat myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007, niin kutsuttu Paraspuitelaki) säännöksiin liittyen perustetut kuntayhtymät. Omaisuusjärjestelyjen osalta näihin niin sanottuihin vapaaehtoisiin sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymiin sovellettaisiin kuntaa koskevia säännöksiä. Tämä tarkoittaisi, että hyvinvointialue vuokraisi näiltä kuntayhtymiltä toimitilat samalla tavoin ja samoilla periaatteilla kuin kunnilta. Lisäksi kyseisten kuntayhtymien HE 241/2020 vp 281 irtaimisto ja sopimukset siirtyisivät hyvinvointialueelle niiltä osin kuin irtaimisto ja sopimukset liittyisivät hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluviin palveluihin.

Lause: "Tämä tarkoittaisi, että hyvinvointialue vuokraisi näiltä kuntayhtymiltä toimitilat samalla tavoin ja samoilla periaatteilla kuin kunnilta " on lain tulkinnan kannalta täysin selkeä. Sellainen tulkinta, että lainsäätäjä tässä tarkoittaisi vain em. kuntayhtymien omistamien tilojen siirtymistä on virheellinen. Lain perustelut osoittavat, että säädös tarkoittaa myös kuntayhtymän kunnilta vuokrattuja tiloja. Toisenlainen tulkinta tarkoittaisi mm. sitä, että hyvinvointialueella ei olisi oikeutta pitää tiloja käytössään 3+1 vuotta tilanteessa, jossa kunta haluaisi lopettaa vuokrauksen aiemmin

 

Tämä tarkoittaa riidattomasti sitä, että säädös (22 §) tarkoittaa myös sellaisia tiloja, jotka kuntayhtymä on vuokrannut toimintaansa varten kunnalta. Juuri sellaisesta tapauksesta Harjavallan kaupungin ja Kessoten välillä tehdyssä sopimuksessa on kyse.

 

Asiaa selventää ja tekee myös pykälän tulkinnan selkeäksi ja sellaiseksi kuin Harjavallan kaupunki sen näkee vielä eduskunnan hallintovaliokunnanlausunto HaVL 12/2021 vp -HE 241/2020 vp:

 

Kunnan järjestämän tehtävän toimitilat. Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat säilyvät lähtökohtaisesti kuntien omistuksessa, mutta siirtyvät vuokrasopimuksen nojalla hyvinvointialueen hallintaan kolmen vuoden siirtymäkauden ajaksi ja hyvinvointialueella on oikeus pidentää sopimuksen voimassaoloa vuodella. Siirtymäkauden jälkeen hyvinvointialue voi palveluverkkoratkaisujensa mukaisesti sopia niiden tilojen vuokrauksen jatkamisesta, joita se toiminnassaan tarvitsee. Valiokunta toteaa, että hyvinvointialue ja kunta voivat sopia toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin. Ne voivat esimerkiksi sopia, että jokin tila ei siirry lainkaan hyvinvointialueen hallintaan, jos hyvinvointialue jo tietää, ettei sillä ole toimitilalle tarvetta, ja kunnalla puolestaan on toimitilalle esimerkiksi jo ulkopuolinen ostajataho tiedossa tai se tarvitsee tilan muuhun käyttöönsä. Hyvinvointialue ja kunta voivat sopia myös pidemmästä tai lyhyemmästä siirtymäkauden vuokrasopimuksen voimassaoloajasta. Vuokran määräytymisen on kuitenkin tapahduttava siirtymäkauden ajan siten kuin voimaanpanolain 22 §:n 3 momentissa ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa säädetään. Valiokunta pitää tärkeänä, että vuokrasuhteen aikana käydään vuoropuhelua, jolloin hyvinvointialueen ja kunnan on mahdollista sopia paikallisesti tarkoituksenmukaisimmista menettelyistä vuokrakohteiden pituuden osalta ja kunta voi paremmin varautua myös siirtymäkauden jälkeiseen aikaan. Hyvinvointialueiden hallintaan siirtyy huomattavan suuri määrä toimitiloja useilta kunnilta, minkä vuoksi palveluverkkoratkaisujen tekemistä ja siihen käytössä olevaa siirtymäaikaa ei valiokunnan mielestä ole tarkoituksenmukaista rajoittaa lailla säätämällä. Siirtymäaika on tarpeen, jotta hyvinvointialueella voidaan tehdä tarvittavia palveluja koskevia strategisia linjauksia ja myös palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Selvityksen mukaan palveluverkkoratkaisut tullaan tekemään myös vaiheittain ja osittain eri aikaan. Sääntelyllä ei myöskään pitäisi aiheuttaa tarpeetonta hallinnollista taakkaa. Siirtymäajan vuokrajärjestelyillä kunnat saavat vuokratuloja, joilla osaltaan pienennetään kuntien taloudellista riskiä.

 

Tässäkin todetaan mahdollisuus, että hyvinvointialue ja kunta sopivat asiasta keskenään toisin. Tämä tarkoittaa riidattomasti sitä, että yksipuolista irtisanomisoikeutta ei hyvinvointialueella ole.

 

Sen, että säädöksen 22§ tarkoittaa myös tilanteita, joissa kyseessä on ollut kuntayhtymän hallitsemien tilojen siirtymisestä vastaavalla tavalla (31.12.2025 asti) hyvinvointialueen vastuulle, osoittaa vielä em. hallituksen esityksen (241/2020) kohta 4.2.1.6.4, jossa todetaan mm seuraavaa:

HE 241/2020 vp kohta 4.2.1.6.4: Vaikutukset kuntayhtymiin sekä kuntakonsernien rakenteisiin ja toimintaan:

Uudistus vaikuttaisi myös muiden kuntayhtymien kuin sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien toimintaan, sillä myös vapaaehtoisten sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien varsinainen toiminta siirtyisi hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Näihin kuntayhtymiin lukeutuvat myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007, niin kutsuttu Paraspuitelaki) säännöksiin liittyen perustetut kuntayhtymät. Omaisuusjärjestelyjen osalta näihin niin sanottuihin vapaaehtoisiin sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymiin sovellettaisiin kuntaa koskevia säännöksiä. Tämä tarkoittaisi, että hyvinvointialue vuokraisi näiltä kuntayhtymiltä toimitilat samalla tavoin ja samoilla periaatteilla kuin kunnilta. Lisäksi kyseisten kuntayhtymien HE 241/2020 vp 281 irtaimisto ja sopimukset siirtyisivät hyvinvointialueelle niiltä osin kuin irtaimisto ja sopimukset liittyisivät hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluviin palveluihin.

Eduskunnan hallintovaliokunta on vielä omassa kannanotossaan sementoinut tämän tulkinnan (toki itse pykälän 22 sanamuoto on jo itsessään täysin selkeä), kun se toteaa:

Eduskunnan Hallintovaliokunnan lausunto: Valiokunnan lausunto HaVL 12/2021 vp? HE 241/2020 vp

Kunnan järjestämän tehtävän toimitilat. Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat säilyvät lähtökohtaisesti kuntien omistuksessa, mutta siirtyvät vuokrasopimuksen nojalla hyvinvointialueen hallintaan kolmen vuoden siirtymäkauden ajaksi ja hyvinvointialueella on oikeus pidentää sopimuksen voimassaoloa vuodella. Siirtymäkauden jälkeen hyvinvointialue voi palveluverkkoratkaisujensa mukaisesti sopia niiden tilojen vuokrauksen jatkamisesta, joita se toiminnassaan tarvitsee. Valiokunta toteaa, että hyvinvointialue ja kunta voivat sopia toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin. Ne voivat esimerkiksi sopia, että jokin tila ei siirry lainkaan hyvinvointialueen hallintaan, jos hyvinvointialue jo tietää, ettei sillä ole toimitilalle tarvetta, ja kunnalla puolestaan on toimitilalle esimerkiksi jo ulkopuolinen ostajataho tiedossa tai se tarvitsee tilan muuhun käyttöönsä. Hyvinvointialue ja kunta voivat sopia myös pidemmästä tai lyhyemmästä siirtymäkauden vuokrasopimuksen voimassaoloajasta. Vuokran määräytymisen on kuitenkin tapahduttava siirtymäkauden ajan siten kuin voimaanpanolain 22 §:n 3 momentissa ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa säädetään. Valiokunta pitää tärkeänä, että vuokrasuhteen aikana käydään vuoropuhelua, jolloin hyvinvointialueen ja kunnan on mahdollista sopia paikallisesti tarkoituksenmukaisimmista menettelyistä vuokrakohteiden pituuden osalta ja kunta voi paremmin varautua myös siirtymäkauden jälkeiseen aikaan. Hyvinvointialueiden hallintaan siirtyy huomattavan suuri määrä toimitiloja useilta kunnilta, minkä vuoksi palveluverkkoratkaisujen tekemistä ja siihen käytössä olevaa siirtymäaikaa ei valiokunnan mielestä ole tarkoituksenmukaista rajoittaa lailla säätämällä. Siirtymäaika on tarpeen, jotta hyvinvointialueella voidaan tehdä tarvittavia palveluja koskevia strategisia linjauksia ja myös palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Selvityksen mukaan palveluverkkoratkaisut tullaan tekemään myös vaiheittain ja osittain eri aikaan. Sääntelyllä ei myöskään pitäisi aiheuttaa tarpeetonta hallinnollista taakkaa. Siirtymäajan vuokrajärjestelyillä kunnat saavat vuokratuloja, joilla osaltaan pienennetään kuntien taloudellista riskiä

Kaiken edellä todetun perusteella Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan tekemä irtisanomispäätös on selkeästi ja riidattomasti lainvastainen ja sellaisena ehdottomasti kumottava.

 

Vielä on todettava, että lain liikehuoneiston vuokrauksesta 41 §:n perusteella vuokrasuhde päättyy irtisanomisen johdosta irtisanomisajan kuluttua, ellei (kyseisestä laista tai) muusta laista muuta johdu. Tässä tapauksessa irtisanomisajan pituudesta on selvästi säädetty laissa 616/2021 ja sitä on noudatettava. Irtisanomisaika päättyy vasta 31.12.2025. Mikäli tehtyä irtisanomista ei kumota ja hyvinvointialue lopettaisi vuokranmaksun 30.9.2024, tulee Harjavallan kaupunki vaatimaan Satakunnan hyvinvointialueelta vahingonkorvauksena saamatta jääviä vuokria ajalta 1.10.2024 - 31.12.2025, mihin edellä mainitut lait antavat perusteet ja vahingonkorvauksen määrääminen olisi selkeä ja ennustettava lopputulos.

 

Päätösehdotus:

Harjavallan kaupunginhallitus päättää yllä mainittuun perustuen esittää oikaisuvaatimuksenaan Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitukselle seuraavaa:

Harjavallan kaupunki vaatii, että

  1. Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan 14.9.2023/18 § tekemä viranhaltijapäätös koskien palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomista lainvastaisena kumotaan ja
  2. Satakunnan hyvinvointialue vahvistaa vastaavansa vuokralaisena päätöksen kohteena olleen vuokrasopimuksen "Harjavallan kaupungin kiinteistöistä Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kessote (21.12.2021)" mukaisista vuokralaisen vastuista 31.12.2025 saakka vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin. Sopimuksen tarkoittamat kiinteistöt ovat Vanhainkoti Hopearanta (71979) sekä Vanhainkoti Hopearanta, Maalaamo (0), jotka sijaitsevat Harjavallassa tontilla 79-352-1-3.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin. "

 

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen päätös 6.11.2023/291 §

 

"Vastine Harjavallan kaupungin tekemään oikaisuvaatimukseen koskien palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomista

 

Harjavallan kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.10.2023/ 207 § päättänyt esittää oikaisuvaatimuksen Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitukselle koskien Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan 14.9.2023 tekemää päätöstä palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomisesta ja vaatii, että:

 

"1. Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan 14.9.2023/18 § tekemä viranhaltijapäätös koskien palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomista lainvastaisena kumotaan ja

2. Satakunnan hyvinvointialue vahvistaa vastaavansa vuokralaisena päätöksen kohteena olleen vuokrasopimuksen " Harjavallan kaupungin kiinteistöistä Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kessote (21.12.2021)" mukaisista vuokralaisen vastuista 31.12.2025 saakka vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin. Sopimuksen tarkoittamat kiinteistöt ovat Vanhainkoti Hopearanta (71979) sekä Vanhainkoti Hopearanta, Maalaamo (0), jotka sijaitsevat Harjavallassa tontilla 79-352-1-3. "

 

Edellisen lisäksi esittelytekstissä on mainittu, että mikäli tehtyä irtisanomista ei kumota ja hyvinvointialue lopettaa vuokranmaksun 30.9.2024, tulee Harjavallan kaupunki vaatimaan Satakunnan hyvinvointialueelta vahingonkorvauksena saamatta jääviä vuokria ajalta 1.10.2024 - 31.12.2025.

 

Vastaamme asiassa esitettyihin vaatimuksiin ja väitteisiin seuraavaa;

 

Harjavallan kaupungin esittämä oikaisuvaatimus perustuu sekä virheelliseen, että tarkoitushakuiseen laintulkintaan ja tulee hylätä seuraavin perustein:

 

Sote- ja pelastustoimen sopimuksien siirtymisestä säädetään voimaanpanolaissa (616/2021).

 

Voimaanpanolain 25 §:n mukaan hyvinvointialueelle siirtyivät sellaisenaan vuoden 2023 alusta lukien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset, jolleivat hyvinvointialue ja kunta toisin sopineet. Siirto koski yksiselitteisesti myös kunnan ja ns. vapaaehtoisen kuntayhtymän välisiä vuokrasopimuksia.

 

Harjavallan kaupunki on ilmoittanut oikaisuvaatimuksen kohteena olevan vuokrasopimuksen siirrosta voimaanpanolain 26 § mukaisessa järjestyksessä, ja Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuusto on ottanut sopimuksen vastaan kokouksessaan (19.12.2022/137 §).

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva vuokrasopimus " Harjavallan kaupungin kiinteistöistä Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kessote (21.12.2021)" on yksiselitteisesti voimaanpanolain 25 §:n mukainen sopimus, joka on voimaanpanolain 26 §:n mukaan Harjavallan kaupungin toimesta ilmoitettu siirrettäväksi ja otettu vastaan aluevaltuuston päätöksellä 19.12.2022/ 137 §.

 

Harjavallan kaupunki perustelee oikaisuvaatimuksen vaadetta 1. Soteuudistuksen voimaanpanolain 22 §:n vastaisena ja esittää virheellisenä näkemyksenään, ettei hyvinvointialueella ole oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta.

 

Oikaisuvaatimuksen vaade 2, jossa hyvinvointialuetta vaaditaan vahvistamaan 14.9.2023 irtisanotun vuokrasopimuksen jatkuminen 31.12.2025 saakka on johdettu virheellisestä laintulkinnasta ja on perusteeton, sekä hyvinvointialueen edun vastainen.

 

Voimaanpanolain 22 §:ssä säädetään hyvinvointialueen ja kunnan velvollisuudesta tehdä vuokrasopimus sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitiloista siten, että vuokrasopimus on voimassa kolme vuotta ja hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella (ns. 3+1 sääntö).

Voimaanpanolain 22 §:n mukaan hyvinvointialue ja kunta voivat sopia vuokrausvelvoitteen kohteena olevien toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin, kuin säännöksessä säädetään.

 

Voimaanpanolain 22 § koskee kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitiloja, joista ei ole voimassa olevaa vuokrasopimusta kahden eri oikeushenkilön välillä. Säädöksen tarkoituksena on turvata hyvinvointialueen asema tilanteessa, jossa toimitilojen käytöstä ei ole olemassa vuokrasopimuksia, ja jossa muutoin olisi jouduttu neuvottelemaan kussakin tapauksessa erikseen toimitilojen käytöstä, sekä varmistaa hyvinvointialueelle oikeus käyttää toiminnan vaatimia tiloja lakisääteisten tehtävien hoidon edellyttämällä tavalla ja varmistaa siten toiminnan jatkuvuus. Säädöksen tarkoituksena ei ole turvata kuntien ja kuntayhtymien asemaa muuttuneessa tilanteessa, kuten oikaisuvaatimuksessa virheellisesti esitetään, tai toimia lakisääteisenä rahoitusinstrumenttina hyvinvointialueelta kuntien suuntaan.

 

Edellä mainituin perustein Satakunnan hyvinvointialue ei ole velvollinen voimaanpanolain 22 §:n tai muutoin lainsäädännön perusteella muuttamaan hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta siirtyneitä kunnan ja ns. vapaaehtoisen sotekuntayhtymän tai lakisääteisten kuntayhtymien välisiä toimitiloja koskevaa vuokrasopimuksia siten, että sopimus olisi voimassa kunnan ja hyvinvointialueen välillä 3+1 vuotta, ja hyvinvointialue voi irtisanoa vuokrasopimuksen sopimuksen mukaisen irtisanomisajan ja muiden sopimusehtojen mukaisesti.

 

Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden perustuslainsuoja turvaa myös sopimussuhteiden pysyvyyttä. Perustuslain lisäksi sopimuksen sitovuus on myös sopimusoikeuden perusta.

 

Satakunnan hyvinvointialue on pyytänyt kyseistä lain tulkintaa koskevat lausunnot keväällä 2023 KPMG:ltä sekä Maakuntien Tilakeskus Oy:ltä. Kyseiset lausunnot ovat olleet yhdenmukaiset Satakunnan hyvinvointialueen laintulkinnan kanssa. Lisäksi asiaa selvitettäessä samoin yhtenevä tulkinta on ollut Valtiovarainministeriön virkamiehillä, sekä Hyvil Oy:n lakimiehillä. Kuntaliiton nettisivustolla asiaan on otettu kantaa edelleen saman sisältöisellä kannanotolla, joka löytyy sivustolta edelleen 30.10.2023 Toimitiloihin liittyvät järjestelyt | Kuntaliitto.fi

 

Hyvinvointialuejohtajan ehdotus:

aluehallitus päättää hylätä Harjavallan kaupungin tekemän oikaisuvaatimuksen kaikilta osin perusteettomana.

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa aluehallituksen jäsen Juha Korkeaoja ehdotti aluehallituksen jäsen Heidi Sakarin ja Keijo Kerolan kannattamana, että aluehallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja yhtyy Harjavallan kaupungin kantaan asiassa.

Koska kokouksen kuluessa oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu vastaehdotus, päätettiin suorittaa äänestys.

 

Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan nimenhuutoäänestys:

JAA esittelijän ehdotus

EI Juha Korkeaojan ehdotus

 

Suoritettiin nimenhuutoäänestys, jonka tuloksena:

JAA 9 ääntä (Aho Mika, Ahvenjärvi Sauli, Alenius Sinikka, Alho Marja-Leena, Hannus Kari, Holmlund Anne, Vesivalo Rauno, Ylijoki Mirja, Lehtonen Harri)

EI 7 ääntä (Elomaa Irmeli, Haikkonen Aila, Kerola Keijo, Korkeaoja Juha, Raita-aho Voitto, Sakari Heidi, Joutsenlahti Anssi)

 

Äänestyksen perusteella aluehallituksen päätökseksi tuli esittelijän ehdotus.

 

Juha Korkeaoja, Heidi Sakari, Keijo Kerola, Aila Haikkonen sekä Anssi Joutsenlahti jättivät asiaan eriävän mielipiteen."

 

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on yllä mainitun mukaisesti 6.11.2023/§ 291 päätöksellään hylännyt Harjavallan kaupunginhallituksen 16.10.2023/§207 tekemän oikaisuvaatimuksen koskien Satakunnan hyvinvointialueen teknisen johtajan 14.9.2023 tekemään päätökseen palvelukoti Hopearannan vuokrasopimuksen irtisanomisesta.

 

Kaupunki on laatinut Turun hallinto-oikeuteen liitteenä olevan aluevalituksen, jolla haetaan aluehallituksen 6.11.2023/§291 päätöksen kumoamista lainvastaisena. 

 

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Olli Luoma, puh. 044 432 5202

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Esityslistan liitteenä Valitusluonnos hallinto-oikeudelle

 

Oheismateriaali Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen päätös 6.11.2023/29

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen päätökseen 6.11.2023/ § 291 liitteen mukaisella aluevalituksella.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen jäsen Lassi Salomäki saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.09.

 

 

Täytäntöönpano Turun hallinto-oikeus