Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 19


 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2024 presidentinvaalia varten

 

KH 30.10.2023 § 218 

 

 

 

Valmistelija Tiedonhallintasihteeri Kaarina Lallukka

 

 Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja ase­tet­ta­va:

 

 - kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu­heen­joh­ta­ja, varapuheenjohtaja ja kolme muut jäsentä sekä tarpeellinen määrä va­ra­­se­niä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

 - laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin ol­ta­va vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jos­sa he tulevat jäsenten sijaan.

 

 Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, et­tä vaalipiirissä edellisissä vaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mah­dol­li­suuk­sien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. Harkittaessa edellisten vaalien edustavuutta vaa­li­lau­ta­kun­nis­sa ja -toimikunnissa, tarkastellaan jäseniä ja varajäseniä erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jä­se­nis­sä, että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

 Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisenä.

 

Presidentinvaali järjestetään sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 17.-23.1.2024. Jos 28.1.2024 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.-6.2.2024.

 

 Ryhmät ovat jättäneet ehdotuksensa vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan va­lit­ta­vis­ta.

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Olli Luoma, puh. 044 432 5202.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten.

1. Harjavallan äänestysalueen vaalilautakunnan, johon nimetään puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä sekä kymmenen varajäsentä, jotka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan seuraavasti.

001 Harjavallan äänestysalue
Äänestyspaikka: Liikunta- ja uimahalli

Varsinaiset jäsenet
 
Kivelä Matti
Luomanen Liisa
Keinonen Tapio
Koivisto Anna-Maija
Turkki Pasi

joista puheenjohtajaksi määrätään Matti Kivelä ja varapuheenjohtajaksi Liisa Luomanen.

Varajäsenet

1. Holmi Johannes
2. Siikavirta Marjo
3. Laine Tanja
4. Rimmistö Jukka 
5. Henttinen Kari
6. Koivisto Hannu
7. Mäkinen Markus
8. Holmi Anja
9. Salomäki Matti
10. Väljä Satu
 
2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten vaalitoimikunnan, johon nimetään puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen sekä kolme varajäsentä siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan seuraavasti:

Varsinaiset jäsenet

Virtanen Jorma 
Urmas Sinikka
Päivärinta Toivo

Varajäsenet

1. Ketola Tuija
2. Virtanen Pirjo
3. Holmi Johannes

joista puheenjohtajaksi määrätään Jorma Virtanen ja varapuheenjohtajaksi Sinikka Urmas.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Täytäntöönpano Valitut, keskusvaalilautakunta

 

Kvl 29.11.2023 § 19  

278/00.00.00.01/2023  

 

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.