RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 213
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastus
KH 30.10.2023 § 213
Hallintosäännön 134 §:n mukaan pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Päätösehdotus Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valitaan jäsenet Kimmo Mäkinen ja Anne Paavilainen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Harjavallan Jymy ry:n edustajat olivat kutsuttuina kaupunginhallituksen kokouksessa kertomassa yhdistyksen ajankohtaisista asioista (kello 15.03-15.21).
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupungingeodeetti Jari Prehti ja talousjohtaja Johanna Kemell esittelivät kaupunginhallitukselle ajankohtaisia ja valmistelussa olevia asioita (kello 15.22-16.18).
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen jäsen Birgitta Kause saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 15.02.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |