RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 6 | Suunnitelmat |
Naakanrannan asemakaava-alueen katu- ja kunnallistekniikan suunnitelmien hyväksyminen
Tekla 26.09.2023 § 73
326/10.03.01.03.00/2023
Valmistelija Kunnallistekniikan suunnittelija Esa Ränkman:
Harjavallan kaupungin teknisissä palveluissa on laadittu Varekselassa sijaitsevan Naakanrannan asemakaava-alueen katujen katusuunnitelmat. Katuja ovat Venetie, Naakanranta ja jkpp-väylä välillä Naakanran-ta-Pohjoisrannantie.
Suunnitelmien mukaan Venetietä levennetään, ja se pohjataan kokonaan uudelleen. Venetien ja Naakanrannan ajoradat sekä pyörätie ovat asfalttipintaisia. Alueen pohjoispäässä oleva jkpp-väylä välillä Naakan-ranta-Pohjoisrannantie on murskepintainen. Alueen hulevedet johdetaan pinnankallistuksin painanteisiin ja hulevesiviemäriin. Katutöiden yhteydessä rakennetaan alueen vesihuoltoverkosto. Katuvalaistus ra-kennetaan myöhemmin valmistuvan suunnitelman mukaan.
Katusuunnitelmat esitellään tarvittaessa tarkemmin kokouksessa.
Lisätietojen antaja Kunnallistekniikan suunnittelija Esa Ränkman, p. 044 432 5210
Esittelijä tekninen johtaja
Esityslistan liitteenä Katu- ja kunnallistekniikan suunnitelmat
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,
1. hyväksyä Venetien, Naakanrannan ja jkpp-väylän katu- ja kunnallistekniikan suunnitelmat, mikäli suunnitelmista ei nähtävillä oloajan kuluessa esitetä muistutuksia.
2. asettaa kadunrakennustöiden suunnitelmat maankäyttö- ja rakennus-asetuksen 43§:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi.
3. oikeuttaa teknisen johtajan tarvittaessa hyväksymään pieniä muutoksia suunnitelmiin.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano vesihuolto, kunnallistekniset palvelut, yhdyskuntasuunnittelu, Sydän-Satakunta-lehti, kaupungin internetsivut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |