RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 139
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus kierrätyskeskusyhteistyöstä
KH 19.06.2023 § 139
238/00.04.01/2023
Harjavallan valtuusto on 19.9.2022 § 41 päättänyt liittyä osakkaaksi kuntien perustamaan jätehuoltoyhtiöön. Yhtiön toiminta on alkanut 1.4.2023 ja sen nimi on Keräämö Oy.
Yhteisen jätehuoltoyhtiön perustamisneuvotteluissa on sovittu, että kierrätyskeskusyhteistyötä jatketaan jätehuoltoyhtiön ja osakaskuntien välillä kolmen vuoden määräaikaisella sopimuksella. Samalla linjattiin, että yhteistyötä tiivistetään toiminnallisissa ja neuvonnallisissa asioissa niin, että hallinnollisesti erilliset kierrätyskeskukset voivat täydentää alueen jätehuoltopalveluita tavaroiden uudelleenkäytön edistämisen osalta ja Keräämö Oy voi tukea niitä tässä tehtävässä.
Yhtiö on nyt valmistellut yhdessä kuntien nimeämien jätehuollon yhteyshenkilöiden kanssa oheisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2023 ja päättyä 31.12.2025. Sopimus koskee niitä kuntia, jotka ylläpitävät tai ovat käynnistämässä kierrätyskeskustoimintaa omana toimintanaan. Sopimukseen voi liittyä myös myöhemmin sopimuskauden aikana, mikäli kunta aloittaa kierrätyskeskustoiminnan. Harjavallan kaupungin työllisyyspalveluiden on tarkoitus aloittaa kierrätyskeskustoiminta kuluvan vuoden syksyn aikana.
Sopimus koskee tällä hetkellä seuraavia kuntia: Kokemäki, Harjavalta, Nakkila ja Ulvila.
Keräämö Oy:n hallitus hyväksyi sopimuksen omalta osaltaan 10.5.2023, ja pyytää nyt kuntia ilmoittamaan halukkuudestaan liittyä sopimukseen.
Lisätietojen antaja hallintojohtaja Olli Luoma, puh. 044 432 5202
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Esityslistan liitteenä Sopimus kierrätyskeskusyhteistyöstä
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kierrätyskeskusyhteistyötä koskevan sopimuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Keräämö Oy
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |