Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 107


 

Valtuuston 8.6.2026 kokouksen päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

KH 15.06.2026 § 107  

48/00.02.03/2026  

 

 

Valtuuston 8.6.2026 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidettiin

yleisesti nähtävänä 11.6.2026.

 

 Pöytäkirja esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

 Kuntalain 96 §:

"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston 8.6.2026 pidetyn kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoin ole lainvastaisia sekä päättää hyväksyä päätökset täytäntöön pantaviksi, mikäli seuraavassa pykäläkohtaisessa käsittelyssä ei muuta päätetä, seuraavasti:

 

 

 

Asia

 

132/00.01.02.00/2026 

22

Harjavallan kaupungin ehkäisevän päihdetyön suunnitelma

hyvinvointipäällikkö

174/02.02.00/2026 

23

Harjavallan kaupungin talousarvioasetelma 2027

toimialat, tulosyksiköt, talous

173/00.00.01.02/2026 

24

Eronpyyntö luottamustehtävistä Petteri Särkiniemi

asianosaiset, toimielimet

173/00.00.01.02/2026 

25

Eronpyyntö luottamustehtävistä Emmi Flyktig

asianosaiset, toimielimet

173/00.00.01.02/2026 

26

Eronpyyntö luottamustehtävistä Toma Flyktig

asianosainen, toimielimet

105/02.06.01.03/2026

27

Harjavallan kaupungin tilinpäätös 2025

toimielimet, palvelualueet

104/02.02.01/2026 

28

Arviointikertomus 2025

toimielimet, palvelualueet

273/00.03.01/2025 

29

Sidonnaisuusilmoitukset

ei täytäntöönpanotoimenpiteitä

181/02.02.02/2026 

30

Taloustietojen automatisoitu raportointi Valtionkonttorille vuonna 2026 / ensimmäisen neljänneksen toteumaraportit

ei täytäntöönpanotoimenpiteitä

237/02.02.00/2025 

31

Vuoden 2026 investointiosan talousarviomuutokset

tekninen lautakunta

189/00.01.01.00/2025

32

Hallintosäännön muuttaminen

tiedonhallintasihteeri, toimialat

215/00.00.01.01/2026 

33

Tilapäisen valiokunnan esitykset valtuustolle

tekninen lautakunta, valtuuston vaalilautakunta

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.