RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 34
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite talkoopäivästä
Valtuusto 08.06.2026 § 34
223/00.01.01.03/2026
”Valtuustoaloite
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ehdottaa valtuustoaloitteessaan, että haastamme kunnallisessa luottamustoimessa olevia henkilöitä osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan talkoopäivään, jonka kaupunki voisi organisoida. Tarkoituksena olisi osoittaa kuntalaisille esimerkkiä ja yhteisöllisyyttä sekä kannustaa heitä myös osallistumaan.
Voisimme olla esimerkiksi teknisen viraston apuna yleisen siisteyden ylläpidossa kohdentuen yhteen tai useampaan kohteeseen.
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8.6.2026
Kaj-Mikko Mäntynen
Janne Ala-Myöntäjä
Niina Selvänen
Markku Rauta
Teuvo Luotola
Tuija Ketola
Pirjo-Riitta Tuomela
Lassi Salomäki
Reijo Nummikari
Tanja Laine
Merja Hämäläinen”
.
Päätös Hallintosäännön ja kuntalain perusteella aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |