RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 285
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Turun hallinto-oikeuden lausuntopyyntö esteellisyysväitteestä
KH 24.11.2025 § 285
189/03.06.02.00/2024
Turun hallinto-oikeus pyytää Harjavallan kaupunginhallitusta hankkimaan 10.11.2025 mennessä kunnallisvalituksessa esteelliseksi katsotun Petri Katajiston lausunnon esteellisyyden osalta. Lausunnon jättämiselle on myönnetty lisäaikaa 26.11.2025 asti.
Kalle ja Pirkko Peltola ovat tehneet 13.10.2024 Turun hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksen, koska tekninen lautakunta on 5.11.2024 § 76 hylännyt heidän tekemänsä oikaisuvaatimuksen teknisen johtajan viranhaltijapäätöksestä 25.9.2024/43 §.
Teknisen johtajan päätös liittyy Kalle ja Pirkko Peltolan 21.10.2024 tekemään korvaushakemukseen, jossa he muun muassa vaativat 1778 euron korvausta kaupungin työntekijöiden vahingossa kaatamasta lehtikuusesta.
Kunnallisvalituksessa Kalle ja Pirkko Peltola toteavat: ”Vaikka teknisellä johtajalla on oikeus Harjavallan kaupungin hallintosäännön 35 § 5 kohdan mukaan päättää toimialalle maksettavaksi tulevasta vahingonkorvauksesta, jossa kaupunki on korvausvelvollinen ja korvaussumma on alle 10000 €, olisiko hänen ollut syytä jäävätä itsensä päätöksenteosta alla olevista syistä:
- Hänen vastuullaan on puun kaataminen ja puiden oksien karsiminen kiinteistömme alueelta. Hänen vastauksensa mukaan kaupungilla on ollut oikeus karsia puiden oksat kaupungin alueen puolelta, mikä ei kuitenkaan täytä Naapuruussuhdelain edellytyksiä. Kyseessä on mitä ilmeisimmin sekä rikoslain mukaiset sekä vahingonteko että hallinnan loukkaus.
- Puiden kaataminen asemakaava-alueella vaatii myös maisematyöluvan, myös kaupungilta, poikkeuksia lukuun ottamatta. Meidän kiinteistömme alue ei kuulu näihin poikkeuksiin. Maisematyölupaa hakee kiinteistön omistaja tai haltija. Emme ole hakeneet maisematyölupaa, eikä Asunto Oy Reetan vaatimuksesta kaupunki voi kaataa meidän alueemme puita myöskään ilman maisematyölupaa.
- Korvauksen laskemisessa Petri Katajisto on kääntynyt kaupungin yhteistyökumppanin Metsänhoito-yhdistys Satakunnan puoleen ja saaneensa sieltä arvion n. 200 €. MHY ei mielestämme ole omalla alueella kaupungin yhteistyökumppanina puolueeton arvioija. Hinta perustuu mitä todennäköisemmin metsäpuun hintaan. Maanmittauslaitoksen hinta perustuu niin puun hintaan kuin myös maisemahaittaan ja on koko valtakuntaa koskeva suositus.
Lisäksi Petri Katajisto on jättänyt käsittelemättä ilman perusteluja hallinnan loukkauksen, jolla Asunto Oy Reeta on ottanut haltuunsa tonttimme kohdalla n. 5,5 x 2,5 m kaupungin puistoalueen. Jos hänen päätösvaltansa ei riitä asian käsittelemiseen, hänen olisi tullut siirtää asia päätösvaltaiselle viranomaiselle. Kiinteistöjen väliset kiistat eivät todellakaan kuulu teknisen viraston päätösvaltaan, vaikka tekninen virasto on toiminnallaan ollut niitä ratkomassa Asunto Oy Reetan hyväksi. Kenelläkään eikä millään kaupungin viranomaisella ei ole valtuuksia luovuttaa puistoalueeksi kaavoitettua toisen kiinteistön hallintaan ilman kaavamuutosta ja sen jälkeistä sopimusta. Toisaalta hallintaan luovutettu alue olisi kiinteistöveron alaista.”
Tekninen johtaja Petri Katajisto toteaa lausuntonaan, ettei hän ole esteellinen Kalle ja Pirkko Peltolan esittämien väitteiden osalta.
- Puiden kaataminen ja oksien karsiminen on teknisen johtajan alaisena toimivan työnjohtajan vastuulla. Tekninen johtaja toimii teknisten palveluiden toimialajohtajana. Harjavallan kaupungin hallintosäännön 15 §:n mukaan toimialajohtaja vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja lautakunnan alaisuudessa. Puun kaataminen on operatiivista toimintaa ja teknisellä johtajalla on työnjohdollinen oikeus ja velvollisuus puuttua työnjohtajan tekemiin ratkaisuihin, mikäli se on tarpeellista.
- Maisematyölupa puunkaadossa vaaditaan, kun sillä on maisemalle enemmän kuin vähäinen merkitys. Lisäksi ongelmapuun, siis esim. ympäristölleen vaarallisen puun saa kaataa aina ilman lupaa. Maisematyöluvan myöntäminen on Harjavallassa kaupunkikehityksen lautakunnan alaista toimintaa, jonka lautakunta on delegoinut rakennustarkastajalle. Hänen mukaansa kyseisen puun kaataminen ei olisi vaatinut maisematyölupaa. Yleensä kaupungin omistamien asemakaava-alueella olevien puistojen hoitamisessa ei maisematyölupaa vaadita, koska se perustuu kaavan toteuttamiseen. Harjavallan kaupungin kunnallisteknisten palveluiden työnjohtaja myöntää luvan puun kaatamiseen yleisille alueille. Puuta kaadettaessa kaupungin työntekijät luulivat virheellisesti toimivansa kaupungin omistamalla puistokäytävällä. Tästä ei muodostu esteellisyyttä tekniselle johtajalle.
- Metsänhoitoyhdistys on metsänomistajien rahoittama ja hallinnoima yhteenliittymä, joka edistää ja valvoo alueellaan yksityismetsätaloutta. Metsänhoitoyhdistysten tarkoituksena on edistää metsänomistajien harjoittaman metsätalouden kannattavuutta ja tuottaa metsänomistajien tarvitsemia palveluita. Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijuutta hyödynnetään yleisesti metsien arvon määrittämisessä. Kaupunki käyttää metsänomistajana metsänhoitoyhdistyksen palveluita metsäomaisuuden arvioinnissa. Tästä ei muodostu esteellisyyttä tekniselle johtajalle.
Lisäksi Peltolat mainitsevat, että tekninen johtaja on jättänyt käsittelemättä ilman perusteluja hallinnan loukkauksen, jolla Asunto Oy Reeta on ottanut haltuunsa kaupungin puistoaluetta. Peltolat ovat tilanneet maanmittauslaitokselta rajatoimituksen, jonka ollessa vireillä ei voida edetä hallinnanloukkausasiassa. Tästä ei muodostu esteellisyyttä tekniselle johtajalle.
Lisätietojen antaja kaupunginjohtaja Hannu Kuusela, puh. 044 432 5201
Esittelijä kaupunginjohtaja
Esityslistan liitteenä Turun hallinto-oikeuden selvityspyyntö
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jättää Turun hallinto-oikeudelle selosteosassa mainitun Petri Katajiston esteellisyyttä koskevan lausunnon.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Turun hallinto-oikeus
| Edellinen asia | Seuraava asia |