Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityksen lautakunta
Pöytäkirja 19.11.2025/Pykälä 73



 

Sievarin 2. laajennuksen asemakaava ja asemakaavan muutos

 

Kaula 24.09.2025 § 62 

 

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Jari Prehti

 

 Harjavallan kaupunki on hankkinut viime vuosina Sievarin yritysalueen ympäristöstä raakamaata, jotta voidaan tarvittaessa kaavoittaa uusia tontteja yrityksille. Tällä hetkellä Sievarissa ei ole vapaana yli 3 hehtaarin kokoisia tontteja, joten kaupungin tonttitarjonnan parantamiseksi on syytä kaavoittaa myös suurempia pienteollisuustontteja.  Suunnittelualueelle voidaan osoittaa yksi n. 17 ha tontti tai jakaa alue tarvittaessa kahdeksi tontiksi. Alue rajoittuu Sievarinkatuun.

 

 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta. Koko suunnittelualue ja sen ympärillä olevat kiinteistöt on osoitettu voimassa olevassa Yritysalueiden osayleiskaavassa teollisuus- ja varastoalueeksi. Suunnittelualueella voimassa olevan asemakaavan mukainen suojaviheralue on tarkoitus muuttaa osaksi teollisuus- ja varastorakennusten rakennuspaikkaa.
 

 Kaupunkikehityksen lautakunta päättää osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavaluonnoksen hyväksymisestä nähtäville asettamista  varten. Yhdyskuntasuunnittelu huolehtii vireillepanosta ja kuulemisesta johtuvat toimenpiteet. Lausuntoja pyydetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta osallisilta viranomaisilta.

 

 Asemakaavan muutoksen vireille tulosta tiedotetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisen yhteydessä. Kaavaa koskeva tiedote, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ja kaavaluonnos lähetetään tiedoksi ja valmisteluvaiheen mielipiteiden esittämistä varten maanomistajille ja naapureille.

 

 Kaavamääräykset ilmenevät asemakaavakartalta. Asemakaavaluonnos esitellään kokouksessa.

 

Oheismateriaalina:  Osallisten luettelo.

 

Esityslistan liitteenä:  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavamuutoksen luonnos, kaavaselostus liitteineen.

 

 

Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti

 

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityksen lautakunta päättää

1. käynnistää Sievarin 2. laajennuksen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen;

2. hyväksyä Sievarin 2. laajennuksen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatijaksi Nosto Consulting Oy:n ja

3. hyväksyä Sievarin 2. laajennuksen asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 8.9.2025 päivätyn kaavaluonnoksen 2.10.–3.11.2025 välisenä aikana tapahtuvaa julkista nähtäville asettamista ja kuulemista varten.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunkikehityksen lautakunnan jäsen Maarit Rajala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 18.02–18.09 (intressijäävi).

 

 

 

-----

 

 

Kaula 19.11.2025 § 74  

308/10.02.03/2025  

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Jari Prehti

 

Sievarin 2. laajennuksen asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnos olivat 2.10.–3.11.2025 välisen ajan nähtävillä sähköisesti kaupungin ilmoitustaululla ja paperiversiona yhdyskuntasuunnittelussa. Kuulutus julkaistiin Sydän-Satakunta -lehdessä.

 

Kaavaluonnoksesta saatiin neljä pyydettyä lausuntoa, joiden vastineet ovat liitteenä. Naapureina olevien maanomistajien taholta ei esitetty mielipiteitä kaavan valmisteluaineistosta.

 

Sievarin 2. laajennuksen asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella

muodostuu:

Sievarin 205 kaupunginosaan

-          korttelin 11 osa, jonka käyttötarkoitus on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (T-9). 

Asemakaava-alueelle tulee laatia sitova tonttijako.

 

Kaavamääräykset ja kaavaratkaisut selviävät asemakaavakartalta ja kaavaselostuksesta. Kaavaehdotus esitellään kokouksessa.

 

Kaupunkikehityksen lautakunta päättää asemakaavaehdotuksen hyväksymisestä nähtäville asettamista varten. Yhdyskuntasuunnittelu huolehtii kuulemisesta ja mahdollisista muutoksista kaavaehdotukseen. 

Asemakaavaehdotuksen nähtävillä olon ja lausuntojen jälkeen kaavaehdotus tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi uudelleen, mikäli siihen tehtävät muutokset ovat merkittäviä ja edellyttävät uutta nähtäville asettamista.

Asemakaava on täysin 5.11.2024 voimaan tulleen Yritysalueiden osayleiskaavan mukainen, joten se esitetään kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi

 

Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti

 

Esityslistan liitteenä Asemakaavaehdotus ja kaavaselostus liitteineen

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityksen lautakunta päättää

1. hyväksyä esityslistan liitteenä olevat vastineet asemakaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin;

2. hyväksyä 11.11.2025 päivätyn Sievarin 2. laajennuksen asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen 27.11.-29.12.2025 välisenä aikana tapahtuvaa julkista nähtäville asettamista ja kuulemista varten sekä

3. esittää 11.11.2025 päivätyn Sievarin 2. laajennuksen asemakaava-ehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi, edellyttäen, ettei ehdotusta ole muistutusten tai lausuntojen johdosta tarpeellista vaikutukseltaan merkittävästi muuttaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Maarit Rajala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17.23–17.27 (intressijäävi).

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus