Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 69


 

Opetushallituksen muutosmääräys esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttamisesta

 

Sivla 25.11.2025 § 69  

371/12.00.01/2025  

 

 

Valmistelija Va. sivistysjohtaja Päivi Lahtinen

 

Opetushallitus on päättänyt muutoksista esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 seuraaviin lukuihin:

 

Luku 5 Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki:

Muutokset koskien varhennettua oppivelvollisuutta tulee tehdä paikallisiin opetussuunnitelmiin 1.8.2026 mennessä.

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita muutetaan luvun 5.5.1 osalta siten, että pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saaneelle lapselle tulee tehdä perusopetuslain 17 §:n mukainen erityisen tuen päätös 31.7.2026 saakka ja että 1.8.2026 alkaen varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneelle lapselle tulee tehdä tukea koskeva päätös. Lisäksi esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lukuihin 5.3. ja 5.5.2 sekä ruotsinkielisen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lukuihin 2.1, 3.1 ja 5.2 tehdään teknisiä muutoksia.

 

Opetushallitus on päättänyt muutoksista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 seuraaviin lukuihin:

 

Luku 5 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen

Luku 7 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Luku 10 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä

 

Oppimisen tuen uudistusta koskevat perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset on hyväksytty 13.2.2025 (OPH-531-2025). Muutosten perusteella tarkistetut paikalliset opetussuunnitelmat on tullut ottaa käyttöön viimeistään 1.8.2025. Perusopetuslain 20 i §:ä koskevilta osin muutokset tulee tehdä paikallisiin opetussuunnitelmiin 1.8.2026 mennessä.

 

Opetuksen järjestäjä ei voi jättää noudattamatta tätä määräystä tai poiketa siitä.

 

Lisätietojen antaja Va. sivistysjohtaja Päivi Lahtinen, puh. 044 432 5293

 

Esittelijä Va. sivistysjohtaja

 

Oheismateriaalina Opetushallituksen muutosmääräys liitteineen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä Opetushallituksen muutosmääräykset tietoon saatetuiksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Täytäntöönpano Varhaiskasvatuspäällikkö, päiväkodin johtajat, perusopetuksen rehtorit