RSS-linkki
Kokousasiat:https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Esityslista 10.02.2025/Asianro 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Kaavoituskatsaus 2025 |
Harjavallan kaupungin kaavoituskatsaus 2025
Kaula 18.12.2024 § 76
Valmistelija Kaupungingeodeetti Jari Prehti
Kunnan on laadittava vuosittain kaavoituskatsaus vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §).
Kaavoituskatsauksessa selostetaan kaavoitustilanne sekä vireillä olevat kaavahankkeet. Vuonna 2025 vireille tulevat kaavahankkeet ja lähivuosina kaavoitettavaksi tarkoitetut alueet esitetään kaavoituskatsauksessa. Kaavahankkeesta tiedottaminen kaavoituskatsauksessa korvaa asemakaavan vireille tulosta tarvittavan erillisen tiedottamisen.
Kaavoituskatsauksen hyväksymistä koskeva kuulutus julkaistaan Sydän-Satakunta -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla internet-sivuilla. Katsaus on saatavissa teknisten palvelujen yhdyskuntasuunnittelusta ja siihen voi tutustua ilmoitustaululla olevan kuulutuksen linkistä.
Katsaus toimitetaan tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle sekä Satakuntaliitolle.
Esityslistan liitteenä: Kaavoituskatsaus 2025
Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377
Esittelijä Kaupungingeodeetti
Päätösehdotus Kaupunkikehityksen lautakunta päättää
1. osaltaan hyväksyä kaavoituskatsauksen 2025 ohjeellisena sekä
2. esittää kaavoituskatsauksen 2025 kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi ohjeellisena
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano kaupunginhallitus
---
KH 27.01.2025 § 15
Suomen Hyötytuuli Oy on lähettänyt Harjavallan kaupungille kaavoitusaloitteen tuulivoimapuiston rakentamisesta Harjavaltaan. Alueen sijoittuu pääosin Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 mukaiselle Linnunmäen tuulivoimala-alueelle, mutta alustava aluerajaus on tätä laajempi.
Lautakuntakäsittelyssä 18.12.2024 olleeseen kaavoituskatsaukseen on lisätty kaavoitusaloitteen johdosta uusi osayleiskaavahanke ja lisätty uusi liitekartta.
Kaavoituskatsauksen hyväksymistä koskeva kuulutus julkaistaan Sydän-Satakunta -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla internet-sivuilla. Katsaus on saatavissa teknisten palvelujen yhdyskuntasuunnittelun toimistosta ja siihen voi tutustua ilmoitustaululla olevan kuulutuksen linkistä.
Katsaus toimitetaan tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Satakuntaliitolle.
Lisätietojen antaja Kaupungingeodeetti Jari Prehti, puh. 044 432 5377
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Esityslistan liitteenä Kaavoituskatsaus 2025
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy kaavoituskatsauksen 2025 ohjeellisena noudatettavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Valtuusto
---
Valtuusto 10.02.2025
328/10.02.03/2024
Esityslistan liitteenä Kaavoituskatsaus 2025
Päätösehdotus Valtuusto päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen 2025 ohjeellisena noudatettavaksi.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |