Dynasty tietopalvelu Haku RSS Harjavallan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://harjavalta10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 3


 

Vapaa-aikasihteerin tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen

 

Heja 08.01.2024 § 3  

9/01.02.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tommi Aalto

 

"Vapaa-aikasihteeri toimii Harjavallan kaupungissa tehtävässä, jonka toimenkuva ja vaatimukset sekä vastuut ovat kehittyneet vuosien saatossa. Muuttuneita olosuhteita ei ole huomioitu tehtäväkohtaisessa palkassa. Kasvanut alaisten määrä sekä muuttuneet olosuhteet ovat tuoneet tehtävään vaativuustekijöitä, joita ei ennen ole ollut.

 

Tehdyssä palkkavertailussa (liitteenä) Harjavallan vapaa-aikasihteerin tehtäväkohtainen palkka osoittautui alueelta saatujen tietojen mukaan vertailun alhaisimmaksi. Palkkavertailuun vaikuttaa jonkin verran se, että kyseinen vakanssi on järjestelty monin eri tavoin eri kunnissa. Vertailussa vakanssin päätehtävät on lueteltu omassa sarakkeessaan.

 

Edellä mainituista syistä esitän vapaa-aikasihteerin tehtäväkohtaisen palkan tarkistusta niin, että tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 225 eurolla."

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja Tommi Aalto, puh. 044 432 5291

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Oheismateriaalina Palkkavertailu

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä toimialajohtajan esityksen mukaisesti, että vapaa-aikasihteerin tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 1.1.2024 alkaen 225 eurolla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Täytäntöönpano sivistysjohtaja, vapaa-aikasihteeri, palkkasihteerit